Tänään oli toinen kerta Idän Vepeltäjien koirauimakoulua. Jakauduimme pareihin ja parista päätettiin, kumman koira tulee ensin rasteille. Aluksi oltiin odottelurastilla ja otin Netan kanssa vähän paikallaoloa, kunnes menimme rantaan katsomaan, mitä joku muu koira teki. Pian olikin meidän vuoro siirtyä märkärastille.

Aallot olivat melkoiset. Tehtiinkin vain kahluuharjoituksia, eli houkuttelin Nettaa nameilla veteen. Välillä Netta ymmärrettävästi pakeni rantaan, kun aallot löivät rintaan, mutta yleensä palasi. Laitettiin jossain välissä liina, jotta Netalla olisi enemmän liikkumavaraa. Lopetettiin, kun Netta oli vielä hetken kanssani rantavedessä.

Seuraavaksi oli kuivarasti. Eilen sain naksuttimen avulla opetettua Netalle vinkulelun suuhun ottamista, joten niin tehtiin nyt. Aluksi Nettaa pitää tosin leikittää. Aluksi Netan piti neljästi pienesti ottaa hampaisiinsa lelu, sitten neljästi kunnolla ja hyvinhän se meni. Saatiin vinkiksi kotiin harjoitella käsikosketusta sekä lisää tuota lelun ottamista. Lelun ottamista kannattaa kuulemma harjoitella pienessä (neliön muotoisessa) tilassa, ettei koira pääse livahtamaan ohi lelun kanssa. Netta kun tykkäisi viedä lelut ja natustella niitä. Sitten tehtiin neljä lelun suuhunottamisharjoitusta ja lopetettiin. Netta meni autoon ottamaan ja seurailin parimme puuhia, kunnes oli aika lähteä kotiin.

Tänään iltapäivällä huomasin, että Netassa oli kaksi punkkia. Harjasin Nettaa ja huomasin yhden Netan kainalon lähellä. Myös toisen kainalon lähellä oli punkki. Poistettiin ne ennen uimakoulua. Eipä ihmekään, että punkkeja tarttuu, kun Bayvantic on laitettu viimeksi 20.5... Tänään laitetaankin Bayvanticit taas niskaan.